maanantai 30. tammikuuta 2012

Mitä tekisin toisin

Monesti on nyt tullut aateltua mitä tulisi tehtyä toisin, jos alkaisimme raksaprojektin uudelleen. No, varmasti aika montakin asiaa, vaikkakin on sanottava, että pääsääntöisesti olen kotiimme hyvinkin tyytyväinen.


Ensimmäinen asia, jota kaipaan on veranta tai lasikuisti, jollainen meillä edellisessä kodissa oli. Se olisi IHANA! Mikä onkaan parempi päiväkahvipaikka keväästä ja syksystä, kun terassilla ei vielä tarkene.Oi mitkä ihanat kesämaisemat


Itse taloon muutoksia tekisin lähinnä kodinhoitohuoneeseen, joka saisi olla hiukan isompi. Koska meillä ei ole ennen ollut kodinhoitohuonetta ei meillä ollut myöskään käsitystä minkä kokoinen tuon tulisi olla. Ja vaikka tuokin kodinhoitohuone on siihen tottumattomalle luksusta, tekisin siitä tällä tiedolla hiukan isomman, jolloin säilytystilaa saisi sinne enemmän ja pyykkihuollolle jäisi kunnolla tilaa.


Myös eteinen, vaikka se kohtuu tilava onkin, voisi nyt pikkulapsi aikana olla hiukan tilavampi. Toki se meillä tahtoo olla myös erinäisten irtotavaroiden säilytyspaikka, ja ne sieltä pois siivoten tilaa saisi sinne nytkin enemmän. Ja toisiko ne lisäneliöt sitten tilaa sinne oikeasti enemmän, vai vain enemmän irtotavaraa!?


Ja nyt kun aika on kullannut muistot kahdessa kerroksessa asumisesta, olen alkanut ajatella, että ehkä se yläkertavaraus olisi sittenkin ollut ihan hyvä juttu. En uskonut, sitä kahdenkerroksen elämää kaipaavani, mutta nyt kun ajattelen aikaa, jolloin lapset ovat sen verta isoja, että yökyläkavereita alkaa käymään, olisi lapsille "oma kerros" paikallaan. Ja sinne olisi mahdollista rakentaa myös se yksi ylimääräinen huone, jota salaa kaipaan. Vaikka pohjamme antaisi myöden vielä yhden makuuhuoneen rakentamiseen, tuntuu ajatus tuosta isosta ja avarasta olohuoneesta luopumisesta nyt aika tylsältä.


Pintamateriaaleihin ja värimaailmaan olen oikeinkin tyytyväinen. Ruututapetin uupuminen toki vähän harmittaa ;) mutta sen kanssa pystyn elämään! Ja nyt jos valkkaisin tulisi keittiön työtasosta erilainen, mutta muuten en ihan heti lähtisi mitään muuttamaan.


Ja vielä on yksi asia jonka tekisin toisin, vaikka muutimme käytännössä valmiiseen kotiin, niin muutama asia oli viimeistelyä vaille valmis; vaatehuoneesta puuttui säilytysjärjestelmä ja wc:stä seinäkaappi, ja puuttuu muuten edelleen, joten ne olisi laittanut kuntoon ennen muuttoa.


Mites muut rakentajat? Onko kodissanne asuessa tullut ajatuksia, että jotain olisi pitänyt tehdä toisin? Itse asiassa voisin heittää haasteen kehiin, tarinoitanne olisi aiheesta mukava lueskella, vaikkapa blogipostauksen muodossa. Toki kommenttilootaankin saa vastauksia jättää

perjantai 27. tammikuuta 2012

Josko jotain

Näin pitkän tauon jälkeen ei oikein tiedä mistä päästä sitä aloittaisi. Lähes vuodessa kun on tapahtunut niin valtavasti kaikkea. Jotenkin tätä kulunutta vuotta kuvaa kuitenkin parhaiten sana väsymys. Raksa-aika ja sitä seuranneet työkuvioiden vaihdokset, kun vaativat aikamoista niin henkistä kuin fyysistäkin ponnistelua, että on ollut ihana vain olla. Mutta hiljalleen täällä aletaan kokea uutta nousua ja kevään lähestyessä myös mieli virkistyy. Nyt talvella on ollut ihanaa käpertyä omaan kotiin ja näperrellä kaikkea pientä ja vähän suurempaakin. Tosin viime viikot olemme viettäneet ahkerasti myös ulkona ihanista talvisäistä nauttien.


Mutta joskos nyt vaikka aloitellaan niistä näpertelyistä :) Tällaisiin käsitöihin olen viime aikoina hurahtanut. Arvaattekos mikä tästä tulee?

No mattopa tietenkin! Ja se löysi paikkansa takan edestä.


Tykkään näistä virkatuista matoista ihan valtavasti. Ihanan keveitä ja ennen kaikkea helppohoitoisia lapsiperheessä. Sen kuin heittää pyykkikoneeseen, jos sotkuja ilmaantuu :)

Ja kun virkkausvauhtiin päästiin, niin pitihän tällaisiakin kokeilla :)


Tänään pitäisi alkaa näperrellä päiväpeittoa tyttärelle, se onkin ollut tekemislistalla jo kauan!

Ihanan raikasta talvipäivää kaikille!

tiistai 24. tammikuuta 2012

Hiljaiseloa

Heipä hei rakkaat lukijat! Ilokseni huomasin tilastoja katsellessani, että täällähän on käynyt VALTAVASTI väkeä, vaikka blogi on ollut hiljaa jo, öööö, no ihan luvattoman kauan!! Helmitaloista kiinnostuneet tänne taitavat useimmiten tiensä löytää. Tervetuloa!

Sähköpostejakin on tullut, niihinkin on vastaaminen kestänyt, koska en ole blogissa tai blogin sähköpostissa taas edes käynyt aikoihin. Lupaan korjata tilanteen.

Josko tästä kevään lähestyessä löytyisi taas uusi innostunut blogikirjoituksillekin :)

Kuulumisiin!